Toimintasuunnitelma 2010
1. Yleiskatsaus vuoteen 2010
Koripalloseura Sykki ry tarjoaa jäsenilleen ympäristön, jossa voi viihtyä ja kasvaa koripallon parissa hyvässä ja turvallisessa seurassa. Tavoitteena on kasvattaa hyviä koripalloilijoita, jotka osaavat toimia ryhmän jäseninä ja ottavat kanssaihmiset huomioon toiminnassaan.
Seuran toiminnan on tarkoitus jatkua maltillisesti kasvaen myös vuonna 2010 keskittyen junioritoimintaan. Kaikille pelaajille ja joukkueille pyritään luomaan hyvät edellytykset taitojen kehittämiseen harjoittelun avulla sekä tilaisuus kilpatoimintaan. Toiminnassa otetaan huomioon jäsenkunnan erilaiset tarpeet. Osa jäsenistä ja joukkueista haluaa pelata ja kilpailla tosissaan, osa taas on liikkeellä enemmän harrastemielellä. Seura pyrkii tarjoamaan tilaisuuden molempiin.
Tavoitteemme on rekrytoinnin tehostamista jatkamalla turvata riittävät ikäluokat jokaisessa juniori-ikäluokassa sekä tyttö- että poikajoukkueissa. Lahjakkaille pelaajille pyritään tarjoamaan riittävää haastetta lähi-ikäluokkien yhteistyöllä ja yksilöllisellä valmennuksella.
Nuorin kilpaileva ikäluokka Sykissä on ollut 8-9 -vuotiaat. Kaudella 2010-2011 joukkuemuodostus aloitetaan jo 6-8-vuotiaissa ohjaamalla koripallokoulutoiminta enemmän joukkueenmuodosta suosivaksi. Muutos toteutetaan kauden 2009-2010 mikro-ikäisten joukkueenmuodostuksen ongelmien takia. Koripallokerhotoiminnasta joukkuetoimintaan siirtyminen on ollut iso harppaus, tätä kynnystä pyritään madaltamaan huomioiden nuorimpien ikäluokkien osalta erityisesti harrastuksen leikinomaisuus. Riittävä joukkueenmuodostus nuorimmissa ikäluokissa on seuran toiminnan perusedellytys. Ilman pelaajia ei ole koripalloseuraa!
Vapaaehtoistyön ja talkootyön osuus jatkuu tärkeänä Sykki ry:n toimihenkilöiden ja hallituksen toiminnassa. Täysipäiväinen nuorisopäällikkö jatkaa seurassa v. 2010 aikana, lisäksi Sykki pyrkii saamaan valmentajilleen riittävän isoja kokonaisuuksia sitouttaakseen heitä seuran toimintaan. Valmennustyöstä maksetaan tunti- tai kuukausikorvaukset työmääristä riippuen.
2. Kilpailutoiminta
Joukkueet asettavat valmentajansa johdolla kaudelle tavoitteensa. Seuran joukkueet osallistuvat pääsääntöisesti Koripalloliiton eteläisen alueen sarjoihin.
Juniorijoukkueiden osallistumista koti- ja ulkomaisiin turnauksiin kannustetaan ja sitä tuetaan seuran taloudellisen tilanteen mukaan. Joukkueita rohkaistaan myös omaan varainhankintaan turnauskustannusten kattamiseksi.
Sykki jatkaa myös aktiivista osallistumista SYK:n oppilaiden koulukoristoimintaan. SYK on koriskoulu!
3. Harrastetoiminta
Sykki tarjoaa myös harrastekoris mahdollisuuden sekä junioreille että aikuisille. Hyvän pelaajatilanteen myötä ikäkausijoukkueet voidaan jakaa tasoryhmiin, missä haastajaryhmän pelaajat voivat harrastaa lajia joutumatta sitoutumaan suuriin viikkoharjoitusmääriin. Haastajaryhmien valmennukseen kiinnitetään erityistä huomiota, Sykki ymmärtää, että näistä ryhmistä löytyvät usein tulevaisuuden seuratoimijat, valmentajat, tuomarit ja toimitsijat. Koris on elämäntapa!
Aikuisille Sykissä on useita harrastejoukkueita. Joukkueiden määrää ei v. 2010 tulla lisäämään, uudet harrastajat pyritään ohjaamaan jo toimiviin joukkueisiin. Aikuisharrastajaryhmien kausimaksuperusteita tullaan myös tarkastelemaan keväällä 2010 yhdessä joukkueiden edustajien kanssa. Tavoitteena on mahdollisimman kitkaton harrastaminen myös aikuisiässä, huomioiden kuitenkin Sykin junioritoimintapainotteisuus esim. Hallituksen ja toimihenkilöiden työssä.
Vuonna 2010 jatkuu edelleen vankan jalansijan saanut vanhempien harrastekoris. Sen osanottajat muodostuvat pelaajien vanhemmista, huoltajista sekä muista Sykki ry:n piirissä toimivista aktiiveista. Tervetuloa mukaan!
4. Pelaajarekrytointi
Pelaajarekrytointi on yksi keskeisimmistä Sykki ry:n tavoitteista vuodelle 2010. Rekrytoinnin painopiste on kauden alussa syksyllä, mutta myös vuoden 2010 alussa tehdään lisärekrytointikierros. Sykin rekrytoinnin kulmakiviä ovat lehtimainokset, koulukäynnit SYK:ssa ja Länsi-Helsingin kouluissa sekä uutuutena elokuun kesäleiri 6-9 vuotiaille, joka toimii starttikoriksen lähtölaukauksena. Rekrytoinnista vastaavat hallitus, nuorisopäällikkö, juniorivalmennuspäälllikkö sekä sekä mini-mikro-ja starttikoriksen valmentajat.
Pelaajarekrytoinnissa ja toiminnan jatkuvuudessa tärkeätä on yhteistyö Suomalaisen Yhteiskoulun kanssa. Sykillä on puheenvuoro SYK:n kolmansien luokkien vanhemmille tarkoitetussa tilaisuudessa, jolloin myös jaetaan tietoa seurasta ja aloittavista joukkueista. Pyrimme myös lisäämään koulukäyntejä/luokkaturnauksia ja muita koristapahtumia SYK:ssa ja lähikouluissamme.
5. Valmennus
Oman valmentajakunnan kehittäminen ja valmennustoiminnan laadun kohottaminen on rekrytoinnin ohessa Sykin tärkeitä painopistealueita vuonna 2010. Tavoitteena on turvata sekä valmentajien saatavuus että valmennustoiminnan laatu. Kaikilla Sykin toimintaan sitoutuvilla valmentajilla on mahdollisuus osallistua Koripalloliiton järjestämiin koulutuksiin seuran tai opetusministeriön kustannuksella (I-taso automaattisesti, II taso riittävällä sitoumuksella seuran toimintaan). Koulutus otetaan huomioon myös valmennuspalkkioissa. Sykki ry:n valmentajille järjestetään myös 4-6 omaa valmentajakoulutustapahtumaa vuodessa. Nuorisopäällikkö vastaa seuran valmentajakoulutuksista, valmentajien koulutuksen koordinoinnista ja valmentajien tukemisesta.
Valmentajien kanssa tehdään valmentajasopimukset, joissa määritellään valmentajan oikeudet ja velvollisuudet sekä palkkiot ja korvaukset.
Kevään 2010 aikana (22.4) järjestetään yhteistyössä koripalloliiton kanssa 0-tason koulutus uusille valmentajille ja ohjaajille.
6. Toimitsijat ja tuomarit
Toimitsijatehtävät ovat Sykissä joukkueiden huoltajien vastuulla. Kevät ja syyskauden alussa vanhemmille tarjotaan mahdollisuus osallistua Sykin järjestämään toimitsijakoulutukseen. Myös seuran isompien juniorien toimimista toimitsijoina kannustetaan. Junioritoimitsijalistoja voi tiedustella joukkueenjohtajilta.
Seura kasvattaa keskuudestaan myös tuomareita. Kaikkia 14-vuotiaita ja sitä vanhempia Sykin pelaajia kannustetaan osallistumaan tuomarikoulutukseen ja ottamaan rohkeasti kotipelejä tuomittavakseen. Sykki järjestää yhteistyössä koripalloliiton kanssa oman uusille tuomareille suunnatun koulutustapahtuman kevään 2010 aikana.
7. Joukkueenjohtajatoiminta
Seura pitää välttämättömänä, että jokaisella joukkueella on oma joukkueenjohtaja, mieluiten junioripelaajan vanhempi/huoltaja tai muuten joukkueen toiminnassa läheisesti mukana oleva aikuinen. Hallituksessa on joukkueenjohtajatoiminnasta vastaava henkilö, joka pyrkii huolehtimaan siitä, että jokaisella joukkueella on joukkueenjohtaja, perehdyttää tämän ja järjestää ajoittain tapaamisia joukkueenjohtajien kesken.
8. Talous
Seuran talous on haasteellinen, mutta tasapainossa. Vuonna 2010 euran tulot perustuvat pääasiassa kaupungin toiminta-avustukseen ja kausimaksuihin sekä Opetusministeriön palkkatukeen.
Lisääntyvä yhdistyshallinto asettaa seuran oman työn ohessa toimiville seuran vapaaehtoistyöntekijöille lisääntyviä haasteita. Erityisesti jäsenrekisterin ylläpito ja seuran taloudenhoito ja palkanmaksu ovat aikaa vieviä tehtäviä.
Mainos- ja ilmoitustuloja toivotaan saatavan Sykki-julkaisuun, peliasuihin ja nettisivuille.
Hallituksen jäsenet eivät saa palkkaa tai palkkiota toiminnastaan, vaan tekevät vapaaehtoistyötä seuraan hyväksi.
9. Tiedotustoiminta
Seuran tiedotus perustuu Sykin nettisivuihin (www.sykki.fi) sekä sähköpostiin. Jokaista joukkuetta kannustetaan pitämään omat sivustonsa ajan tasalla ja päivittämään etusivun uutisia. Jokaisella joukkueella pitäisi myös olla oma sähköpostijakelulista joukkueiden sisäistä tiedottamista varten. Joukkueenjohtajat huolehtivat sähköpostiosoitteiden kattavuudesta ja oikeellisuudesta.
Sykin nettisivuijen ylläpidosta vastaa webmaster. Hän ylläpitää sivujen perusrakennetta ja joukkueiden sivupohjia, sekä täyttää joukkueiden sivuille tietyn vähimmäistiedot (harjoitusajat, valmentajien nimet). Sivujen kautta hoidetaan tällä hetkellä joukkueisiin ilmoittautumiset, leiri-ilmoittautumiset ja varustetilaukset. Joukkueita aktivoidaan sivustojen päivittämisessä ja käytössä. Webmaster kouluttaa ja ohjaa nettisivujen käytössä.
Sähköisen tiedottamisen lisäksi käytetään myös paperitiedotteita, erityisesti uusien pelaajien rekrytoinnin yhteydessä. Sykistä on tehty seuratoimintaa esittelevä lehtinen, jota jaetaan erityisesti aloitteleville ja uusille pelaajille ja heidän huoltajilleen.
Sykki-julkaisu valmistuu kauden päätteeksi. Se sisältää keskeiset tiedot kuluneesta kaudesta, joukkueista ja tapahtumista. Julkaisuun pyritään keräämään myös mainoksia kulujen kattamiseksi.
10. Tapahtumat 2010
10.1 Hiihtolomaleiri
Koulujen hiihtolomalla toteutetaan SYK:n koululla kolmipäiväisenä leirinä vuonna 1995-2000 syntyneille lapsille hiihtolomaleiri. Leiri on avoin kaikkien seurojen pelaajille. Leirin ohjelmana on koripallopainotteista toimintaa päiväsaikaan.
10.2 Katukoris ja kauden päätöstilaisuus, 29.5.2010
Toukokuussa järjestetään Katukoristurnaus SYK:n pihalla. Katukoris on kauden päättävä iloinen turnaus, jossa pelataan sekä kilpailullisissa että harrastesarjoissa mikrosta-vaariin! Katukoriksessa joukkueet voivat järjestää omia toimintapisteitä esim. puffetin, futistutkan, grillin, pomppulinnan. Tuotot käytetään joukkueiden toiminnan hyväksi. Korista pelataan katukoris-säännöin. Katukoris on Sykin suurin tapahtuma, toivomme kaikkien seuran joukkueiden ja sidosryhmien osallistuimista sankoin joukoin. Kunniavieraina ovat koripalloystävämme pääkaupunkialueen seuroista, joiden toivomme saapuvan jälleen paikalle sankoin joukoin!
Katukoriksen yhteydessä järjestetään kauden päättäjäiset kaikille jäsenille. Tilaisuudessa palkitaan pelaajia, valmentajia, joukkueenjohtajia ja muita ansioituneita sykkiläisiä seuran jäsenten ehdotusten perusteella. Valinnan tekee hallitus. Myös parhaat joukkueen nettisivut palkitaan. Tilaisuudessa valitaan myös vuoden sykkiläinen.
10.3 Kehitystilaisuus, kesäkuu 2009
Kauden arviointi ja kehittämistilaisuus järjestetään kesäkuun alussa. Tilaisuuteen kutsutaan kaikki Sykin toimihenkilöt, eli valmentajat, joukkueenjohtajat ja hallitus. Tilaisuudessa arvioidaan kulunutta kautta ja suunnitellaan tulevaa. Tilaisuudessa pohditaan myös keinoja seuran toiminnan jatkuvaan parantamiseen.
Ennen tilaisuutta järjestetään kaudesta 2009-2010 seuran jäsenille ja heidän vanhemmilleen ja huoltajilleen mielipidekysely nettisivuilla. Kyselyn tulokset käydään läpi kehitystilaisuudessa ja niitä käytetään hyväksi uutta kautta suunniteltaessa.
10.4 Sykki-leiri
Lohjan Kisakalliossa järjestettävä Sykki-leiri pidetään ensi kesänä jo koulujen kesäloman ensimmäisellä viikolla. Sykki-leirin ajankohta on 7-10.6. Leiristä vastaa tuttuun tapaan Timo Hyvönen.
10.5 Sykki day camp I
Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty, erinomaisesti onnistunut Sykki Day Camp laajenee: tulevana kesänä järjestetään sekä pieniin koreihin että isoihin koreihin pelaaville junioreille samanaikaisesti omat viisipäiväiset päiväleirinsä, joilla on yhteinen oheisohjelma. Leiri järjestetään SYK:lla ja Haagan peruskoulun tiloissa. Sykki Day Campin ajankohta on 14-18.6. Se on avoin myös ei-Sykkiläisille korispelaajiille.
Kesäkuun leirit ovat tärkeä osa juniorien kesäharjoitteluohjelmaa.
10.6 Sykki day camp II
9-13.8 2010 järjestetään pilottiluonteinen päiväleiri Sykin koriskouluikäisille pelaajille. Päiväleirin vetäjänä toimii Tomas Luomanmäki. Päiväleirillä järjestetään sekä koripalloharjoituksia, sään salliessa ulkona, että muita liikuntaharrastuksia ja retkiä lähialueiden kohteisiin. Päiväleirillä tarjotaan lounas.
10.7 Kauden avaustilaisuus, elokuu 2009
Uusi kausi aloitetaan valmentajien, joukkueenjohtajien ja hallituksen yhteisellä ”kick-off”-tilaisuudella elokuussa. Avaustilaisuudessa allekirjoitetaan valmentajasopimukset. Tilaisuuteen yhdistetään jokin koripallotapahtuma.
10.8 Joukkueiden avaustilaisuudet, syyskuu 2010
”Kick-off”-tilaisuuden jälkeen joukkueiden valmentajat käyvät läpi kausisuunnitelmansa valmennuspäällikön kanssa. Tämän jälkeen jokaisen joukkueen valmentajat ja joukkueenjohtajat järjestävät oman avaustilaisuuden, jossa keskustellaan kauden tavoitteista, harjoittelusta, turnauksista, säännöistä, yms.
10.9 Rekrytointitilaisuus, syyskuu 2010
Koripallosta ja Sykin toiminnasta kiinnostuneille uusille pelaajille ja heidän huoltajilleen järjestetään seuran toimintaa esittelevä tilaisuus syyskuussa. Keväällä 2010 tehdään Sykin syksyn 2010 rekrytointisuunnitelma, tarkoituksena on uusia rekrytointitoimenpiteet.
10.10 SYK:n syysmarkkinat, lokakuu 2010
Sykki osallistuu SYK:n syysmarkkinoille, jossa peruskoulun kaikki luokat ovat edustettuina ja jossa on paljon kävijöitä. Syysmarkkinaosallistumisen päätavoite on seuran tunnetuksi tekeminen, Sykin ja SYK:n yhteistyön kehittäminen. Myös varainkeruu on mahdollista, jos joukkueista löytyy osallistumishaluja.
10.11 Pikkujoulu, joulukuu 2010
Seuran perinteinen pikkujoulujuhla pidetään joulukuussa.
11. Muuta
Resurssien sallimissa rajoissa kehitämme edelleen seuraamme yhteistyössä Koripalloliiton kanssa Sinetti-seura kriteerein.
Sykki ylläpitää myönteistä kuvaa itsestään sidosryhmiensä silmissä mm. toimimalla arvojensa mukaisesti ja osallistumalla liiton yhteisiin tilaisuuksiin. Samoin pyritään pelaajia, valmentajia, ja toimihenkilöitä ohjaamaan hyvään käytökseen ja reiluun toimintaan pelikentillä ja niiden ulkopuolella.
Seura pyrkii edelleen kehittämään yhteistyötä tärkeimmän yhteistyökumppaninsa Suomalaisen Yhteiskoulun kanssa. Sykissä pelaa n. 100 SYK:n oppilasta, joten 10 % SYK:n oppilaista on myös sykkiläisiä! SYK on koriskoulu!
Sykissä täysipäiväisesti työskentelevän nuorisopäällikön työajasta Sykki on valmis ohjaamaan osan koulukoripallotoimintaan. Nuorisopäällikkö voi osallistuja sekä kilpailulliseen että lajia edistäviin toimiin koulussa toimimalla mm. turnausvalmentajana koulujen välisissä peleissä. Sykki pyrkii laajentamaan kouluyhteistyötä myös muiden alueiden koulujen kanssa.
Helsingissä 15.2.2010
HALLITUS