Seuran esittely

Sykki ry on koripalloon keskittyvä urheiluseura. Toiminta alkoi Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun liikunnanopettajien vetämänä koripallokerhona, joukkueet pelasivat Panttereiden junioreissa. Vuonna 1976 pelaajien vanhemmat perustivat koripalloseura Sykki ry:n, tavoitteenaan luoda koripalloseura, jonka toiminta on erityisesti lapsille ja nuorille suunnattua.

Sykki ry:ssä on lapsia ja nuoria erityisesti Länsi-ja Pohjois-Helsingin alueelta, noin puolet pelaajista tulee SYK:n koulusta.

Sykki ry tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa koripalloa sekä kilpa- että harrastustasolla. Kausimaksut on pyritty pitämään kohtuullisina. Kesäisin olemme yli 30 vuoden ajan järjestäneet koko seuran yhteisen kesäleirin Kisakallion urheiluopistolla. Kesäisin järjestämme myös suosittuja päiväleirejä sekä seuran pelaajille. Kesällä 2010 järjestämme ensimmäistä kertaa myös avoimen päiväleirin koriksesta kiinnostuneille lapsille. 

Seuralla oli kaudella 2009/2010 noin 300 jäsentä, 18 joukkuetta, 4 koripallokoulua ja vanhempien harrastekoris.

Seuran valmentajat ovat pääsääntöisesti seuran omia kasvatteja. Kaudella 2009/2010 Sykissä toimi ensimmäistä kertaa täysipäiväinen nuorisopäällikkö.

Seuran kotisali on Suomalaisen Yhteiskoulun urheilutalossa Etelä-Haagassa osoitteessa Isonnevantie 8, 00320 Helsinki. Harjoituksia on myös pääasiassa lähialueiden kouluissa.  

 

Sykki ry:n arvot

 

1. SYKKI-HENKI

Sykki-henki tarkoittaa sitä hyvää ilmapiiriä, joka seurassamme vallitsee. Yksilöt ja joukkueet kunnioittavat ja kannustavat toisiaan, ja hyvä käytös ulottuu myös koripallohallin ulkopuolelle. Sykin piiriin on kaikkien pelaajien helppoa ja turvallista tulla. Sykki-henkeen ovat osallisia kaikki: pelaajat, valmentajat, joukkueenjohtajat, toimihenkilöt, vanhemmat ja muu perhe, siis kokonainen yhteisö!

2. YKSILÖN KEHITYS


Sykki ry kasvattaa taitavia koripalloilijoita ja joukkuepelaajia. Teknisen ja fyysisen kehityksen lisäksi on henkinen kasvu tärkeää, esim. voittamaan ja häviämään oppiminen. Pelaamisen lisäksi Sykki tarjoaa mahdollisuuden ja tukea valmennusuraan, tuomarointiin ja hallinnollisiin tehtäviin, joissa kaikissa voi kehittyä lähes rajatta sekä toiminnallisesti että ihmisenä.

3. KAIKKI PELAA

Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki joukkueessa saavat peliaikaa ja ovat tärkeitä. Tärkeintä ei ole, että aina voitetaan, vaan että pelataan reilusti ja pidetään hauskaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aina pitäisi peluuttaa tasapuolisesti - peliaika pitää myös ansaita.